Lotan keissi

Töissä ulkomailla

Lotta on hiljattain valmistunut ravintolakokiksi. Lotta on koulun jälkeen työskennellyt paikallisessa ravintolassa kokkina. Hän haluaa kokeilla työskentelyä ulkomailla ja päättää lähteä töihin Lontooseen. Hänellä on kielitaito hallussa ja vanhoja kontakteja samaisessa kaupungissa suoritetun työharjoittelun ajoilta. Lotta aikoo hakea ammattikorkeakouluun keväällä, joten ulkomailla hän ajattelee työskentelevänsä 5 kuukauden ajan.

Ennen matkalle lähtöä Lotan pitää selvittää työskentelymaan veroviranomaiselta, miten hän maksaa verot saamastaan tulosta ja täytyykö hänen antaa paikallinen veroilmoitus. Lotan palkkaa verotetaan Englannissa. Suomeen palattuaan hänen pitää muistaa pyytää kahdenkertaisen verotuksen poistamista veroilmoituksellaan. Näin hän ei maksa veroa uudelleen tuloista, jotka hän on saanut ulkomailta. Ulkomailta saatu tulo vaikuttaa Lotan verotukseen, mutta hänen siitä maksamansa verot otetaan huomioon kokonaisverotuksessa.

Lotan muistilista:

  • Tarkista esitäytetty veroilmoituksesi.
  • Täydennä ja korjaa tarvittaessa esitäytettyä veroilmoitusta OmaVero ‑palvelussa.
  • Ilmoita mahdollisesti puuttuvat ulkomaan tulot kohdassa Muut tulot -> Lisää tulo, ei 6 kk -säännöllä. Muista vaatia Lisätietoja-kentässä kahdenkertaisen verotuksen poistamista.
  • Säilytä tositteet, jotka olet saanut työnantajaltasi tuloista ja veroista.