Ellin keissi
Tubettaja
Elli on tubettaja ja aloitti vloggauksen vuonna 2013, kun hän oli vaihto-opiskelija ja teki perheelleen ja ystävilleen videopäiväkirjaa.
Muutaman vuoden vloggauksen jälkeen Ellin Youtube-kanavalla on lähes 150 000 seuraajaa ja hänen videoitaan on katsottu yhteensä yli 11 miljoonaa kertaa. Elli on kuumaa valuuttaa mainostajien ja yhteistyökumppanien silmissä. Hän saa eri mainostajilta ja yhteistyökumppaneilta satunnaisia tavaralahjoja sekä lahjakortteja. Lisäksi hän saa osansa videoiden yhteydessä näkyvien mainosten tuotoista.
Mainostulot sekä tavaralahjojen ja lahjakorttien käyvät arvot ovat hänelle veronalaista ansiotuloa. Elli tarkistaa keväällä saamansa esitäytetyn veroilmoituksen huolellisesti. Jos tuloja ei ole merkitty esitäytettyyn veroilmoitukseen, Elli ilmoittaa ne veroilmoituksellaan. Vloggauksesta aiheutuneet kustannukset hän voi vähentää verotuksessa tulonhankkimiskuluina. Jos kuluja on jonakin vuonna enemmän kuin tuloja, Elli voi vähentää kulut seuraavien vuosien vloggaustuloista.
Ellin muistilista
- Pidä muistiinpanoja tuloista ja menoista.
- Tarkista, että tulot on merkitty esitäytettyyn veroilmoitukseen oikein.
- Täydennä ja korjaa tarvittaessa esitäytettyä veroilmoitusta OmaVero ‑palvelussa.
- Säilytä kuitit ja tositteet itselläsi 3 vuotta verotuksen päättymisestä.