Kiitos veronmaksajille!
Taitoluistelu on laji, jossa ei liiku suuria palkintorahoja ja huipulle päästään yleensä hyvin nuorena. Sen takia valtion ja lajiliiton apurahat omien yhteistyökumppanien lisäksi ovat elintärkeitä, jotta nuori luistelija pystyy valmentautumaan ammattimaisesti ja tavoittelemaan kansainvälistä menestystä.

Koen suurta kiitollisuutta, että sain kilpaurani aikana merkittävää tukea Suomen Olympiakomitealta ja Suomen Taitoluisteluliitolta, jotka puolestaan saavat rahoitusta valtiolta. Valtion kassaa kartuttavat tietenkin veronmaksajat, joten olen kiitollinen myös jokaiselle veroa maksavalle suomalaiselle siitä, että sain mahdollisuuden toteuttaa unelmaani ja edustaa Suomea useissa arvokilpailuissa ja olympialaisissa.
Joku voi ehkä miettiä minkä vuoksi veronmaksajien pitäisi tukea huippu-urheilijoita. Eikö niitä rahoja voisi suunnata johonkin ”järkevämpään” kohteeseen, kuten terveydenhuoltoon tai koulutukseen? Ihan hyvä pohdinnan paikka se mielestäni onkin. Uskon kuitenkin, että urheilijoilla on tärkeä asema yhteiskunnassa. Ei ainoastaan mitalien ja näkyvyyden tuojina, vaan myös yhteiskunnallisina vaikuttajina ja esikuvina erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Muistan miten paljon lapsena itsekin fanitin varsinkin oman lajini urheilijoita ja halusin ottaa mallia heistä lähes kaikessa, luistelutyylistä kampaus- ja puhetyyliin. Kaikki mitä he ajattelivat urheilusta ja elämästä kiinnosti tosi paljon, ja sen vuoksi koen nyt oman asemani roolimallina vastuulliseksi ja tärkeäksi.
Tällä hetkellä asun osan aikaa vuodesta New Yorkissa. Aikaisemmin olen asunut myös Italiassa ja Saksassa, ja olen vieraillut kymmenissä eri maissa urani aikana. Mihin tahansa maailmalla menenkin voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan törmännyt yhtä kattaviin ja laadukkaisiin verovaroilla tarjottuihin olosuhteisiin ja palveluihin kuin Suomessa, johon minäkin mielelläni edelleen maksan veroni. Amerikkalaiset kaverini ovat kateellisia Suomen ilmaisesta ja tasapuolisesta koulutusjärjestelmästä, terveydenhuollosta, pitkistä vanhempainvapaista, neuvolan palveluista jne. Jotkut ovat jopa kyseenalaistaneet, minkä ihmeen takia haluaisin ikinä muuttaa ulkomaille, kun kotimaassani asiat ovat niin hyvin ja tehokkaasti järjestetty. Hyvä kysymys. Ehkä osittain arvostaakseni vielä enemmän Suomea, sen puhdasta luontoa ja hyvin hoidettua yhteiskuntaa.
Mielestäni on hienoa, että Verohallinto on tehnyt tämän vero-opetussivuston, koska olisin itsekin hyötynyt tällaisesta aikanaan. Edelleenkin minulla on paljon veroasioihin liittyviä pohdintoja ja kysymyksiä, joihin on hyvä etsiä vastauksia. Kun olin nuorempi, en aina ottanut tarpeeksi selvää asioista ja sen vuoksi tuli tehtyä virheitä veroihin liittyvissä asioissa. Onneksi virheistä on mahdollisuus oppia ja tänä päivänä olen kirjanpitäjäni kautta usein yhteydessä verotoimistoon ja pyrin aina etukäteen selvittämään miten tulisi toimia missäkin tilanteessa. Välillä verottajakin saattaa olla ymmällään joistakin tilanteista, joita kohtaan työssäni ammattitaitoluistelija-yrittäjänä (melko harvinainen ammatti Suomessa ;)), mutta yhdessä pohtimalla ja selvittelemällä päädytään usein melko nopeasti johonkin ratkaisuun. Aina kannattaa siis uskaltaa kysyä!